Modernissa Oulussa: yksikin korona-tehohoitopotilas on liikaa!

6 korona potilasta OYS:ssä tehohoidossa=> Oulusssa merkittäviä rajoitus ja sulkutoimia!!

Mutta mitä, jospa tehohoitopaikkoja meillä onkin vain liian vähän?

STM:n mukaan tällä hetkellä Suomessa 5,45 tehohoitopaikkaa/100000 ihmistä. Tehohoitopaikkojen lukumäärä Suomessa on pysynyt samalla tasolla kansainvälisissä vertailuissa vuodelta 2012 sekä 2020. Olemme olleet tehohoitopaikkojen lukumäärän perusteella jatkuvasti eurooppalaisissakin vertailuissa häntäpäässä. Vuodesta 2012 tehohoitopaikkojen lukumäärä (6,1) on itseasiassa jopa laskenut vuoden 2021 vertailulukuun (5,45) verrattuna. Vertailukohtana voisimme pitää Saksaa, joka vastaavana aikana on nostanut tehohoitopaikkojen vertailukelpoista lukumäärää 29,2 (2012) 33,9:ään (2020).

Pitäisikö meidän otsikon sijaan keskustella mieluummin Saksan 6,5 kertaisesta tehohoitokapasiteetista? Onko Saksan terveyden huollon todelliset panostukset syvävaikuttavampi kuin Suomen? Ainakin Kalevan aineiston perusteella Oulussa joudutaan sulkemaan yhteiskuntaa, koska sairaala sekä tehohoitokapasiteetti.

Mitä asialle sitten tulisi tehdä?

Me pelkäämme tällä hetkellä, että suurempi luku kuin kuusi tehohoito koronapotilasta saavat terveydenhuolto järjestelmämme polvilleen. Tehohoitokapasiteettimme Oulussa on niin ylikuormitettu tällä hetkellä, että pienikin lisäys tehohoidettaviin aiheuttaa merkittäviä vaikeuksia ja leikkauksia joudutaan perumaan.

Vaihtoehtoisen mallin tarjoaa piskuinen Luxemburg, jonka tehohoitokapasiteetti on lähes Saksan tasolla: Luxemburg tarjoaa tehohoitopaikkoja käyttöön Ranskalle.

Useiden miljardien Etelä-Eurooppaan syytämisen sijaan toimiva Suomen hallitus olisi voinut vaikkapa aluksi voinut tuplata Pohjois-Pohjanmaan tehoihoito kapasiteetin. Jos tehohoitokapasiteetti nostettaisiin 5,45=> 11,00:aan, päästäisiin paljon parjatun Puolan sekä Suomen hallituksen henkisen arkkivihollisen Victor Orbanin Unkarin kanssa tasoihin.

Myös Oulun kaupunki voisi ryhdistäytyä: Yhdellä Baana-kilometrin rakentamiseen käytettävällä miljoonalla eurolla saadaan 333 korona-potilaan hoitopäivää (a’3000e). Tai keskimääräisiä korona-tehohoitojaksoja (11 päivää) 30 kappaletta. Jos vuoden Baanat Oulussa jätettäisiin rakentamatta, korona-potilaan tehojaksoja voitaisiin rahoittaa 300 kappaletta, ottamatta senttiäkään uutta velkaa.

Hyvä aluevaaliäänestäjä: kyse on arvoista. Jos haluat, että henkesi on sinulle kallis, lue aineisto vielä kerran.

Jos haluat muutosta, parempaa tehokkuutta terveyden huoltoon sekä kustannusvastaavaa yhteiskunnallista päätöksen tekoa, olen käytettävissänne.

Resepti ongelmaan on: #SUOMALAINEN ENSIN.